torstai, 8. toukokuu 2008

mää

Ei päästy agiryhmään :( Kokeen taso oli hyvä ja kouluttajalla oli ilmeisesti valinnan vaikeus. Mic suoriutui kokeesta kuitenkin hyvin ja olen siihen tyytyväinen ettei turhia hötkyillyt mutta nyt ei vaan ollut onni meidän puolella. Ehkä ensikerralla...Lähetin kuitenkin mailia kouluttajalle ja kysyin mitä kannattaisi treenata että voitaisiin pärjätä seuraavalla kerralla paremmin.

keskiviikko, 7. toukokuu 2008

Mätsärit

Osallistuttiin MicMacin kanssa mätsäreihin Malminkartanossa 26.4 ja Mix voitti sinisten kehän ja oli lopulta BIS-5!!! Jee oon ylpeä <3

Oltiin myös viimeviikonloppuna mätsäreissä, tällä kertaa Laikakin osallistui. Laika sain punaisen ja MicMac sinisen, kumpikaan ei sijoittunut mutta nätisti oltiin :) ja itse menin tietenki polttamaan auringossa toisen käteni ihan totaalisesti :S

keskiviikko, 7. toukokuu 2008

treeniä treeniä

Maanantana alkoi Laikalla tokon jatkokurssi ja poika jopa keskittyi olennaiseen :D Ainoa kamaluus oli bokseri-neiti, joka oli aivan kammottava pikku-Laikan mielestä ja sille piti sitten huutaa aina kun se tuli näköpiiriin. Onneksi niin kävi vain ennen ja jälkeen treenien. :P

MicMacillä on tänään agilityn tasokoe ja saa nähdä pääsemmekö ryhmään treenaamaan. Mix osaa kyllä kaiken mitä pitääkin mutta jännittää vaan saadaanko hyvä keli, koska jos sataa tai on kylmä Mix ei takuulla tee mitään. Pysyisi edes hallinassa vapaana :D. Harmittaa kyllä jos menee ketuiksi, koska tiedän että Mix osaa kaiken tarvittavan. Teemme parhaamme :) Otan jotain superherkkua mukaan.

sunnuntai, 6. huhtikuu 2008

Ei otsikkoa

Moikka,

tänään oli taas tokotreenit ja Laika jopa käyttäytyi ihan siedettävästi :D Liikkeestä maahan meno sujui yllättävän hyvin eli juuri päin vastoin kuin liikkeestä pysähtyminen, joka ei sujunut ollenkaan. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa kunhan vaan jaksetaan treenailla.

perjantai, 4. huhtikuu 2008

Uusi blogi

Moikka,

Loin meille uuden blogin, jossa kerron laumani elämästä aina kun kiireiltäni kerkeän :)
Sivut on vielä täysin keskeneräiset mutta tervetuloa lukemaan!